MEREO

Olemme yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää ikääntyneiden ja vammaisten hyvinvointia, terveyttä ja omatoimisuutta. Toimimme aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana ja teemme yhteistyötä julkisen- yksityisen sekä järjestösektorin kanssa. Edistämme tavoitteitamme toteuttamalla mm. vapaaehtoistoimintaa ja erilaisia ikääntyneiden ja vammaisten hyvinvointia edistäviä hankkeita, kuten Etsivää vanhustyötä. 

Toimimme tällä hetkellä Helsingin alueella.


Ajankohtaista

Voit tutustua ajankohtaisiin uutisiin ja kuulumisiin tästä


Uusimmat blogit


Taannoin meiltä kysyttiin Etsivän vanhustyön työntekijöidemme koulutustaustasta. Hyvä kysymys, sillä etsivä vanhustyö ei myönnettäköön, kerro työn sisällöstä, saati työntekijöiden osaamisesta. Toimintaa verrataan monesti etsivään nuorisotyöhön, mutta melko vähän samankaltaisuuksia toiminnoissa lopulta on.

Olen tehnyt kohta kaksi vuotta etsivää vanhustyötä Helsingin alueella ja olen kiinnittänyt huomiota siihen minkä verran digitaalisuus ja digitaaliset palvelut vaikuttavat ikäihmisten arkeen. Moni kohtaamistani asiakkaista on jäänyt vaille tietoa esimerkiksi sellaisista palveluista tai toiminnoista, mistä voisi olla heille hyötyä. Asiaa jonkin aikaa...

MEREOn Etsivässä vanhustyössä tapaamme ikäihmisiä ympäri Helsinkiä erilaisissa tilanteissa: on yksinäisyyttä, elämänhallinnan haasteita, kotikynnyksen kasvamista, pelkoja ja sosiaalisten kontaktien puutetta. Koronan vaikutukset näkyvät asiakkaissamme hyvin vahvasti ja kotoa pois lähteminen on vaikeaa - siihen kaivataan monesti toista ihmistä...