Onnea MEREO 30 vuotta! Mistä kaikki alkoi?

MEREO / Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry täyttää tänä vuonna kolmekymmentä vuotta. Yhdistys perustettiin 27.10.1989 nimellä Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry edistämään laadukasta vanhusten palveluasumista sekä kehittämään vanhusten yleistä hyvinvointia, terveyttä, virkeyttä ja omatoimisuutta. Tätä toteutettiin aluksi pääasiassa koulutuksilla, neuvonnalla ja erilaisilla projekteilla. Yhdistyksen nimi muutettiin vuonna 2016 virallisesti MEREO/ Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry:ksi. Samana vuonna MEREOn sääntöjä muutettiin niin, että yhdistyksen toiminta kattaa nykyisin ikäihmisten lisäksi myös vammaiset. MEREO vakiinnutettiin yhdistyksen markkinointinimeksi.

 

Vuosien varrella toiminta on laajentunut kattamaan erilaisia palveluita niin ikääntyneille kuin kehitysvammaisillekin. MEREOn asumispalvelut tulivat mukaan toimintaan vuonna 1998, jolloin Lauttasaaren ja Herttoniemen ryhmäkodit ja palvelutilat valmistuivat. Herttoniemen ryhmäkoti oli vuoden 2000 loppuun asti vuokralla Aleksandra-säätiöllä ja sen jälkeen yhdistyksen omassa käytössä kehitysvammaisten ryhmäkotina. Vuonna 1999 valmistui As Oy Martinlaakson Palvelutalo, johon yhdistyksen omistukseen tulivat ryhmäkoti ja palvelutilat. Vuonna 2017 Martinlaakson ryhmäkoti muutettiin vanhuspalveluista nuorten kehitysvammaisten ryhmäkodiksi. Vuonna 2001 toiminta laajentui Kampin toimipisteen tiloilla ja vuonna 2003 valmistui As Oy Vantaan Liesitorin palvelutalo, johon yhdistyksen omistukseen tuli vuokra-asuntoja, ryhmäkoti ja palvelutiloja. Sekä Kampin toinen ryhmäkoti, että Myyrmäen ryhmäkoti muutettiin kehitysvammaisten ryhmäkodeiksi vuonna 2018. Vuonna 2005 Matinkylän Omenatarhan palvelutalo valmistui ja samaan kiinteistöön saatiin yhdistyksen omistukseen ryhmäkodit, vuokra-asuntoja ja runsaasti palvelu- ja liiketiloja.

 

Asumispalveluiden lisäksi MEREO on tarjonnut turvapuhelinpalvelua ja kotihoidon palveluita sekä päivätoimintaa eri yksiköissä. Lisäksi yhdistys vuokraa asuntoja Espoossa ja Vantaalla palveluasumisen tarpeessa oleville.

 

Joulukuussa 2016 Suomalaisen Työn Liitto myönsi MEREOlle Yhteiskunnallinen yritys -merkin osoituksena siitä, että yhdistys ja sen palveluliiketoiminta on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää. MEREO toimii voittoa tavoittelematta ja käyttää mahdolliset voitot palvelujen kehittämiseen ja vapaaehtoistoiminnan tukemiseen. Merkin saamiseksi on myös tärkeää yrityksen liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.

 

Vapaaehtoistoiminnan lisäksi yleishyödyllisyys näkyy erilaisissa hankkeissa ja projekteissa, joita MEREOssa on tehty vuosien varrella. Viimeisen 10 vuoden aikana RAY ja STEA -rahoitteisissa projekteissa on keskitytty mm. ikääntyneiden liikunnan edistämiseen, palvelutalojen yhteisöllisyyden lisäämiseen, vapaaehtoistoiminnan juurruttamiseen sekä etsivään vanhustyöhön. 

Tutustu mereolaiseen

Kuka olet?

Olen Raija Saari.

Milloin olet tullut MEREOon?

Elokuussa 2015.

Mitä teet MEREOlla?

Toimin toimitusjohtajan tehtävässä. Tällaisessa keskisuuressa yrityksessä toiminnanjohtajan työnkuva on aika laaja. Toimitusjohtaja vastaa kaikesta toiminnasta, taloudesta, toiminnan laadusta ja asiakastyytyväisyydestä. Eli kokonaisvastuu koko toiminnasta ja myös projekteista. Konkreettisesti se tarkoittaa monia eri asioita. Lisäksi me toimimme useassa eri kohteessa ja ne ovat asunto oy -muotoisia, joten niihin liittyvä hallitustyöskentely kuuluu myös työnkuvaan.

Mikä on parasta työssäsi?

Se, että työ on merkityksellistä ja tuotamme tärkeitä palveluita. Lisäksi pienenä organisaationa pystymme ketterästi viemään asioita toimintaan.

Mikä on paras muistosi MEREOsta?

Oli tosi kiva, kun meillä oli edellinen strategian julkistus ja kaikki pääsivät yhdessä työstämään yhdistyksen arvoja. Kaikki osallistuivat siihen ja sanoittivat yhdistyksen arvoja itse. 

Oli myös hienoa, kun käynnistimme Martinlaakson nuorten aikuisten ryhmäkodin. Siitä syntyi positiivinen kokonaisuus, jossa on hyvä porukka, niin asukkaita, kuin työntekijöitäkin.

Sitten vielä yksi asia, minkä voisi mainita. Se, kun meillä oli korealainen delegaatio kylässä ja he kävivät vierailulla päivätoiminnassa. Päivätoiminnan ryhmä otti heidät todella innokkaasti vastaan ja juttua riitti vielä pitkään vierailun jälkeenkin.

Terveisiä?

Terveisiä MEREOn työntekijöille: teette merkityksellistä työtä, työtä, jota arvostetaan. Teille tsemppiä työpäiviin! 😊



MEREO/ Vanhusten Palvelutaloyhdistys ry
Leppäsuonkatu 4 A, 00100 Helsinki